Rötösherravaalien 2011 ”jytky”

Vuonna 2008 alkanut vaalirahakohu saavutti sellaiset mittasuhteet vastikään päättyneellä vaalikaudella, että vielä loppuvuodesta 2010 tämän lehden toimituksessa kuviteltiin sen olevan eräs tärkeimmistä asioista, jotka heittävät varjonsa vaalien ylle. Kohu jätti jälkensä poliitikkoihin, mutta vaalien alla äänestäjät taisivat olla jo melkoisen kyllästyneitä sen puimiseen. Sen sijaan etenkin oppositiopuolueet korostivat vaalien alla Suomen Keskustan painajaiseksi ilmestynyttä Portugalin avunpyyntöä. Keskustan kannattajat ovat perinteisesti olleet skeptisiä Euroopan unionia ja eurovaluuttaa kohtaan. Keskusta saikin kantaa ikävän vastuun paitsi omista hallituksistaan, myös niistä sinipunahallituksista, jotka Suomen veivät mukaan euroon. Keskusta ei voinut kuin nöyrtyä EU:n edessä, ja kannatuksesta suli monta prosenttiyksikköä. Kyllä mahtoi entinen pääministeri Paavo Lipponen, tunnettu Keskustan vihaaja, nauraa nähdessään omien linjaustensa koituvan Keskustan murskatappioksi.

"Kyllä mahtoi entinen pääministeri Paavo Lipponen, tunnettu Keskustan vihaaja, nauraa nähdessään omien linjaustensa koituvan Keskustan murskatappioksi."

Vaalirahakohu vaikutti kuitenkin siihen, että luottamus politiikkoihin hupeni. Tuosta tyytymättömyydestä hyötyi eduskunnan pienin puolue Perussuomalaiset, joka vaalikauden päätteeksi kahmi lisää kannatusta etenkin Keskustan kärvistellessä EU-asioiden kanssa. Yhdessä vaalikaudessa tämä puolue, Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) perillinen, nousi pienpuolueesta ensin keskisuureksi ja saman tien suureksi. Sellaista ei Suomen historia ole tätä ennen tuntenut. Ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun alun Suomessa on taas neljä suurta puoluetta.

Vaaleissa vain Perussuomalaiset voittivat. Ruotsalainen kansanpuolue (RKP), joka on lähes immuuni kannatuksen muutoksille, säilytti sijansa, mutta kaikki muut hävisivät vaihtelevan määrän paikkoja, Keskustan kuudestatoista Kristillisdemokraattien yhteen. Perussuomalaiset saivat 34 lisäpaikkaa. Luku on kaunis, sillä aiempi vaalivoittoennätys oli tasan puolta pienempi. Sellaisen saavuttivat Suomen sosialidemokraattinen puolue (SDP) vuonna 1966 ja SMP vuonna 1970. Mukaan ei ole syytä lukea niitä vaalivoittoja, joita edelsi jokin poikkeuksellinen mullistus, kuten toinen maailmansota.

Vaaleissa rikottiin monia muitakin ennätyksiä, joista tärkeimmät ovat Kansallisen Kokoomuksen nousu ensimmäistä kertaa maan suurimmaksi puolueeksi sekä SDP:n kannatusosuuden hupeneminen pienemmäksi kuin koskaan. Alkaneella vaalikaudella useat puolueet joutuvat pohtimaan omaa linjaansa ja mahdollisesti korjaamaan sitä. Erityisesti se on vastassa Keskustalla, mutta myös Vihreillä, jotka olivat jo pitkään eläneet hidasta mutta varmaa noususuhdannetta ja ehtineet tottua siihen.

Syksyllä 2010 Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki julisti Perussuomalaiset puolueensa päävastustajaksi. Niihin aikoihin puolueiden kannatusosuudet olivat jokseenkin samat. Kaksintaistelun voittaja selvisi 17.4.2011 harvinaisen selvin luvuin: viiden paikan menetys pudotti Vihreät, joista oli joskus povattu tulevaisuuden suurpuoluetta, keskisuurten kastista takaisin pienpuolueeksi. Hieman samanlainen tapaus oli Jörn Donner, RKP:n veteraani, joka lähti tavoittelemaan paikkaa juuri vastustaakseen Perussuomalaisia, eikä tullut valituksi.

"Syksyllä 2010 Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki julisti Perussuomalaiset puolueensa päävastustajaksi."

Vasemmistoliitto otti taas kolme askelta kohti hautaa ja kutistui sekin kokoon, joka jää hyvin helposti marginaaliin, kun neljä suurta pääsevät vauhtiin. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki teki tosin odottamattoman suorituksen kahmimalla neljänneksi eniten ääniä koko maassa ja vetämällä perässään toisenkin puolueensa ehdokkaan Helsingistä eduskuntaan. Puheenjohtajan menestys saattaa kuitenkin jättää vähemmälle huomiolle sen tosiseikan, että Vasemmistoliitto, entinen Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, sai vähemmän edustajia kuin koskaan ennen.

Jahka Kokoomus laskeutuu seitsemännestä taivaasta, on silläkin hämmentävä paikka edessä. Kokoomusta voi pitää vaalien voittajana, vaikka se menettikin kuusi paikkaa. Tilanne on hämmentävä siksi, että perinteisesti EU-myönteisen puolueen ei luulisi vuotavan kannatusta niin paljon EU-skeptisiin Perussuomalaisiin. Syytä vuotoon kannattaa hakea toisaalta, esimerkiksi puolueen yleisistä arvoista. Nykyisen johdon kiistattoman arvoliberaali linja on saattanut suututtaa konservatiivisemman kentän, josta osa äänesti Perussuomalaisia antaakseen Kokoomukselle vihjeen korjata linjaa.

Perussuomalaiset on kirjava kansanpuolue, jolla on maassa puolueista tasaisin kannatus ja kannattajakuntana kaikenlaisia ihmisiä. Puolueen sisälläkin politiikan painotukset vaihtelevat suuresti. On perinteisiä SMP:läisiä, jotka lähtevät alkiolaisesta arvomaailmasta: heikommasta on kannettava huolta – näitä perussuomalaisia on toisinaan vaikea erottaa keskustalaisista tai sosialidemokraateista. On markkinatalouden kannattajia, joiden voisi kuvitella istuvan Kokoomuksen eduskuntaryhmässä.

Ehkä eniten näkyvyyttä (ja nimenomaan negatiivista sellaista) on saanut puolueen maahanmuuttokriittinen siipi, joka pelkää kolmannesta maailmasta suuntautuvan muuttoliikkeen rasittavan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Kaikkia näitä ryhmiä yhdistää vähintään kriittinen suhtautuminen EU:hun, perinteinen arvomaailma, vaatimus Suomen kansalaisten edusta ennen muita sekä ainakin piittaamaton suhtautuminen siihen, jos politiikka vaikuttaa populistiselta.

Vaalien 2011 ilmiö ja äänikuningas Timo Soini, Perussuomalaisten puheenjohtaja, luonnehti voittoa ”jytkyksi”. Kautta maan tehdyistä eduskuntapaikkojen jakautumisen ennusteista merkittävä valtaosa odotti Soinin puolueelle vähemmän paikkoja. Itse haluan korostaa Helsingin Sanomien verkkosivujen yhteydessä pidetyn Perässähiihtäjä-blogin ennustekilpailua, jonka parhaimman arvauksen oli tehnyt Ressun lukion oppilas.

Kauemmas tulevaisuuteen Soinin puolueelle on ennustettu samaa kurjaa kohtaloa kuin SMP:lle. Perussuomalaiset-puolue kuitenkin poikkeaa edeltäjästään sillä merkittävällä tavalla, ettei se samalla tavoin taistele väistämätöntä vastaan. 1970- ja 1980-luvuilla Suomen maaseutu hiipui vääjäämättä, mutta Perussuomalaisten omaksuma terveen kansallisen itsekkyyden asia tuskin vanhenee koskaan, sillä onhan se erittäin elinvoimainen lähes kaikissa maailman maissa, vaalituloksen valossa myös Suomessa, josta sen luultiin kokonaan kuihtuneen. Lisäksi on yleinen harhaluulo, että protestiliike SMP romahti heti hallitukseen mentyään. Vuonna 1983 huippuun saavutettu kannatus kyllä hiipui, mutta hitaasti kolmen seuraavan vaalikauden aikana.

Vaalitulos enteilee haastavia hallitusneuvotteluja. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Suomi saa taas samanlaisen koalition kuin Holkerin hallitus, joka oli vallassa vuodesta 1987 vuoteen 1991: Kokoomus pääministeripuolueena, toisena suurena SDP, lisätukena Perussuomalaiset sekä hallituksen ikuinen jäsen RKP. Sopii toivoa, että tämä koalitio ei saa jälleen aikaan taloudellista ylikuumenemista. Ainakin tämänhetkisen talouskehityksen valossa pelko vaikuttaa turhalta.

Jytkyvaalit tullaan varmasti muistamaan pitkään, pitempään kuin vuoden 1983 rötösherravaalit. Tässä lehdessä tosiaan ennustettiin uusia rötösherravaaleja, mutta jytkyvaalit osoittautuivatkin paljon laajemmaksi protestiksi. Vaalirahakohussa ryvettymättömien lisäksi huhtikuussa 2011 äänestettiin Suomen Eurooppa-politiikan suunnasta sekä poliittisen kentän kyllästämien arvojen suosiosta.

Kalevi Fredman